Julkinen liikenne Helsingissä on tehokasta. Raitiovaunut, bussit, metro ja Suomenlinnan lautta ovat kaikki käytössäsi Helsinki-kortilla. Raitiovaunuilla 3B ja 3T voi myös katsastaa kaupungin nähtävyydet. Helsinki-kortin haltijalla on rajoittamaton matkustusoikeus kaupungin sisäisessä liikenteessä.

Helsinki-kortti toimii matkalippuna Helsingin alueella busseissa,
raitiovaunuissa, metrossa, Suomenlinnan lautalla ja lähiliikenteen junissa.
Kortilla saa matkustaa rajoituksetta ilmaiseksi sen voimassaoloaikana.
Tärkeää muistaa!
Jos korttia käytetään ensimmäisen kerran liikennevälineessä, on kortin haltijan itse merkittävä voimassaolon alkaminen siihen ennen matkan alkua. Ilman voimassaolevaa lippua matkustavalta peritään tarkastusmaksu 80 € ja kertalipun hinta. Sen tähden on tärkeää tarkistaa ennen matkan alkua, että Helsinki-korttiinne on varmasti merkittynä sen voimassaolon alkamisaika.
Raitiolinjat 3B ja 3T kiertävät kahdeksikon muotoista reittiä Helsingin
keskustassa. Liikennöintiajat löytyvät HSL:n nettisivuilta. Reitin varrella on
suuri osa kaupungin tärkeimmistä nähtävyyksistä. Vaunuun voi nousta miltä
pysäkiltä tahansa. Kierros kestää noin tunnin.
Julkisen liikenteen (bussien, raitiovaunujen ja metron) pääsääntöiset liikennöintiajat:
|
Ma – La |
Su | |
Bussit |
n. 5.45–1.30 |
n. 7–1.30 |
Metro |
n. 5.30–23.30 |
n. 6.30–23.30 |
Raitiovaunut |
n. 6–23* |
n. 7.15–23* |
* Raitiolinjoilla 3B, 3T ja 4 yöliikenne noin klo 1.30 asti
Tärkeää! Tarkistakaa ennen matkan alkua, että Helsinki-korttiinne on varmasti merkittynä sen voimassaolon alkamisaika.
|
Europcarin keskustan toimipiste sijaitsee aivan Helsingin sydämessä, rautatieasemalla – vain kävelymatkan päässä tärkeistä hotelleista. Lue lisää
|
|
Finnairin ilmastoidut Citybussit liikennöivät Helsinki-Vantaan lentoasemalle n. 20 minuutin välein rautatieasemalta. Lue lisää
|
|
|
Helsinki-kortti toimii matkalippuna Helsingin alueella busseissa, raitiovaunuissa, metrossa, Suomenlinnan lautalla ja lähijunissa. Lue lisää
|
|
|
Q-Park on kansainvälinen pysäköintiyritys, joka toimii myös Helsingissä, mm. Kasarmitorilla ja Erottajalla. Sisäänajo Kasarmitorille Fabianinkatu 17:sta ja Erottajalle Yrjönkatu 8–10:stä. Lue lisää
|
|
|
Reitti on kuin luotu kaupunkikiertoajelua varten, sillä sen varrella ovat lähes kaikki Helsingin tärkeimmät nähtävyydet. Lue lisää
|
|
|
Suomenlinnan lautta lähtee Kauppatorilta ja Suomenlinnasta pääsääntöisesti kerran tunnissa. Lue lisää
|
Ei kohteita.
| Miten Helsinki-korttia käytetään? Lue lisää! | |
| Verkkokaupan käyttöohjeet Täältä löydät verkkokaupan käyttöohjeet. | |
| Merkkien selitykset Täältä löydät kohteiden kohdalla sijaitsevien merkkien selitykset. |