23.9.2009
Pablo Picasson mestariteoksia esillä Ateneumissa
”Antakaa minulle museo, niin minä täytän sen”, on Pablo Picasso sanonut. Tervetuloa Ateneumiin löytämään oma Picassosi.
Ajan hermolla elänyt rauhan puolestapuhuja, kubismin keksijä ja arkisia materiaaleja kollaaseiksi yhdistellyt Pablo Picasso on yksi 1900-luvun merkittävimmistä kuvataiteilijoista. Tänä syksynä Ateneumin taidemuseossa on esillä upea kokoelma tämän ehtymättömän luomisvoimaisen ja aina ilmaisuaan uudistaneen taiteilijamestarin töitä.
Yli 80 vuotta sitten alkuvuodesta 1927 Ateneumissa järjestettiin Nykyajan ranskalaisen taiteen näyttely, jossa oli mukana neljä Picasson teosta. Näyttelystä todettiin, että se oli silloin nuorille suomalaisille taiteilijoille pienen Pariisin matkan veroinen.
Picasso-suurnäyttelyn myötä Pariisi on jälleen saapunut Helsinkiin: Ateneumissa on esillä korkeatasoinen ja kattava kokoelma Picasson tuotannon merkkiteoksia Pariisissa sijaitsevan taidemuseon Musée National Picasson kokoelmasta. Helsinki on pohjoismaisista kaupungeista ainoa, jossa näyttely nähdään.
Picasson tuotannosta nähdään Helsingissä ainutlaatuisen laaja läpileikkaus: maalauksia, veistoksia, grafiikkaa ja valokuvia, härkätaisteluita, kyyhkysiä ja rakastavaisia, muotokuvia, maisemia ja asetelmia – yhteensä parisensataa teosta.
Picassoa eivät pidättele edes Ateneumin seinät vaan erilaiset tapahtumat levittäytyvät myös ympäri isäntäkaupunkia. Värikästä Picasso-syksyä kuvataiteen, musiikin, esitysten, keskustelujen, kurssien, tekemisen ja kokemisen merkeissä vietetään niin kulttuurikeskuksissa kuin kirjastoissakin, ja lokakuun 25. päivänä juhlitaan Ateneumissa Picasson syntymäpäivää.
”Antakaa minulle museo, niin minä täytän sen”, on Pablo Picasso sanonut.
Picasso-suurnäyttely on esillä Ateneumissa 28.1.2010 saakka.
Ateneumin taidemuseo, Kaivokatu 2, puh. +358 9 1733 6401.
Avoinna ti & pe klo 10–18, ke & to klo 10–20, la & su klo 11–17 (ma suljettu).
Liput: EUR 16 (aikuiset), lapset alle 7 vuotta ja Helsinki-kortin haltijat ilmaiseksi.
Helsinki-kortti
Palaa otsikoihin